En ollut kuullut Jussista sitten maanantain, eikä se vastannut puheluihinikaan.

Yritin olla miettimättä asiaa, mutta jotenkin se tuntuu hönkivän niskaani

koko ajan. Mitä jos sille on sattunut jotain?

Tai mitä jos… Ei. En voi heti alkaa epäillä pahinta. Ei siinä ole mitään järkeä.

Yritän rauhoitella itseäni lähtemällä Satun kanssa elokuviin.

Siellä on jokin kauhupätkä menossa. Sen ainakin luulisi vievän ajatukseni pois Jussista.

Menemme elokuvan jälkeen kahville Streetille. Kerron huolistani Satulle.

Vaikka ei se Jussista pidäkään, se yrittää silti rauhoitella mielikuvitustani.

"Älä viitsi ajatella heti negatiivisesti. Ei kai Jussikaan nyt heti alkaisi sinua

pettämään." Satu lohduttaa.

"Tiedän. Kai. Mutta vaikka kuinka yritän ajatella että se olisi muuttunut,

ja vaikka kuinka odotin tätä, silti en voi olla miettimättä minkälainen se on ollut.

Ehkä tämä oli kuitenkin liian nopeaa toimintaa. Ehkä meidän ei olisi pitänyt

alkaa seurustella uudelleen. Niinku minä nyt pysyisin housuissani hänen edessään."

"Mä en viitsi edes vastata tuohon mitään. Kyllä sä tiedät mikä mun mielipiteeni on."

"Niin tiedän." Vastaan Satulle alakuloissani ja selaan taas puhelintani. Jos Jussi olisi

vaikka soittanut.

Satu menee hakemaan lisää kahvia ja tuo tullessaan vanhoja tuttuja.

"Toni ja Janne!" huudahdan ja syöksyn halaamaan poikia.

Toni on ollut lapsuuteni ja nuoruuteni suurin rakkaus. Ensimmäisestä luokasta lähtien

olen ollut lääpälläni siihen. Olimme aikanaan myös parhaita kavereita. Mutta yläasteen

jälkeen emme ole nähneet kuin muutamaan otteeseen.

"Upeaa nähdä." sanon ja pyydän heitä istumaan seuraamme.

"Kuinkas te olette tänne eksyneet?"

"Muutin pari kuukautta sitten Helsingistä takaisin tänne. Mitäs tytöt? Mitä olette puuhailleet

viime aikoina?" Toni vastaa.

Vaihdamme kuulumisia, kunnes huomaan kellon lähenevän jo 11. On aika suunnistaa

kotia kohti. Halaan vielä Tonia ennen lähtöäni ja sovimme tapaavamme vielä

myöhemminkin.

Lähden Satun kanssa kävelemään yhtä matkaa kotiin.

"Sä olet vieläkin ihastunut siihen." Satu naurahtaa äkkiä.

"Mitä? Minä? Kehen?" esitän niin kuin en tietäisi mistä on kyse.

"Kehen? Älä nyt viitsi naurattaa. Toniin tietysti."

"Niin. No, ehkä se nyt on vain sellainen ikuinen ihastus. Ei mitään sen vakavampaa.

Sitä paitsi, seurustelen Jussin kanssa." vastaan pikaisesti.

"Ei sen vakavampaa? Väitätkö todella, että jos Toni pyytäisi sinua treffeille, et lähtisi?"

"No… öö… En mahda sille mitään! Se on vain niin ihana! Minkä minä sille

mahdan. Olisin aina vain valmis mihin vaan. Sen ei tarvitsisi kuin sormiaan napsauttaa

kun seuraisin jo kuin koiranpentu."

Satu alkaa nauraa. "Arvasin. Sä olet aina ollut sen perään. Mikä ihme siinä vetää puoleensa?"

"Se on vain niin. Toni. En mä tiedä itsekään. Se nyt vain on niin. Niin. Se vaan on."

Tonin tapaamisen jälkeen en muistanut enää Jussia ollenkaan. En vilkaissut puhelintani

kertaakaan kotiin tulon jälkeen. Eikä unikaan meinannut maitta kun vain

mietin Tonia. Ja muistelin yhteistä lapsuuttamme.

Mikä ihme siinä miehessä on, että hän saa minut näin sekaisin.

Ensin valitan Jussin perään. Ja nyt kun hänet sain, olisin valmis heittämään kaiken menemään,

että saisin Tonin huomion. Ehkä olen hullu. Eihän niin tule ikinä tapahtumaan.

Enkä aio sen häiritä itseäni. Viimeiset 15 vuotta olen kerjännyt sen huomiota, enkä

ole saanut mitään muuta kuin ystävyyttä. Enkä saa jatkossakaan.

Toisaalta, hyvä niin. Toni on paras ystävä mikä minulla on ikinä ollut.

Jos ei Satua lasketa mukaan. Ja nyt voin saada menetetyn ajan takaisin

ja ystävystyä Tonin kanssa uudelleen.